Tammikuu

Presidentti varoitti nyt vihan kulttuurista;
keskusteluhaluttomuus on vain tavallista -
yhteisymmärrys taas tukee hyvän suojaamista.

Venla-gaala järjestettiin tv-ohjelmille:
mikä maistui kriitikoille taikka katsojille?
- m/s Romantic kai oli Ruotsiin matkaaville.

Teemu Pukki jalkapallon hyvin maaliin saa:
vuoden urheilija juhlii tätä valintaa -
kakkossija Hradeckylle samaa maailmaa.

Hiihto sekä mäkihyppy Keski-Euroopassa:
Kubacki ja Bolshunov ja Johaug voittamassa -
suomalaiset harvakseltaan kärkiporukassa.

Maailma on varuillaan taas flunssaviruksista:
liikkeelle ne lähtivät nyt Kiinan Wuhanista -
sadoista on tänne tullut tieto kuolemista.

Australian maastopalot saatiin sammumaan:
koko maa jo ehti olla niistä huolissaan -
tämän jälkeen kaikki tuhot yhteen lasketaan.

USA kun Suleimanin tappoi Bagdadissa,
komentajan menetys jo tuntui Iranissa -
kostoiskun mahdollisuus kuului uhkauksissa.

Ohjusisku ukrainalaiskoneen pudottaa;
huomattu ei erehdystä siinä vakavaa -
tuloksena lähes kaksisataa kuolemaa.

Palestiina-ongelmaan Donald Trump on puuttunut:
mikään siellä kuitenkaan ei ole yhtään muuttunut -
paikalleen on neuvottelu joka kerta juuttunut.

Venäjällä Mishustin nyt pääministeriksi;
perustuslain muutos oli jälleen uusi niksi -
Putin saa taas suosikkinsa valtaa pitäviksi.

Britannia lopultakin pääsi sopimukseen,
tottumaan kun ruvettiin jo brexit-ajatukseen -
maa vain päätyi asiassa pahaan hajaannukseen.

Eteläinen Suomi rikkoi lämpöennätyksen:
tammikuu sai jälleen kerran uuden näkemyksen -
ilmastomme muutos toisenlaisen ymmärryksen.

Helmikuu

Tyhjäksi jäi Donnerilta maallinen jo maja:
kirjailija, ministeri, kansanedustaja -
monenlaista ehti tuottaa elokuvapaja.

Yritykset yhdistyvät tänään mediassa:
Aamulehden matkaa täytyy jatkaa Sanomassa -
tilanteessa Satakunnan Kansa muuttuvassa.

Emma-gaala palkinnot kun jakoi musiikista,
tarkkaan käytiin ehdokkaista läpi vuoden lista -
JVG ja Lauri Tähkä parhaat laulajista.

Maailma on kiinnostunut Oscar-valinnasta:
paras elokuva Parasite Koreasta -
ensimmäinen ei-englanninkielinen nyt vasta.

Terroristi koetteli taas Hanaussa Saksaa:
kymmenen ihmistä sai sen hengellänsä maksaa -
muukalaisvihamielisyys liian hyvin jaksaa.

Mantereelta Afrikasta osa Saharaa
hiekkamyrskyn muodossa nyt levitäkin saa -
Kanariansaarten lennot pakko peruuttaa.

Turkki koettaa pakolaiset alueeltaan ajaa:
avasikin Eurooppaan päin suuntautuvaa rajaa -
syyrialaisille ei nyt mistään löydy majaa.

Syyriassa rauhantoiveet saa taas unohtaa
Venäjä kun hallitusta tukee, armeijaa,
oppositio Turkilta apua nyt saa.

USA nyt vetäytyy Afganistanista:
halua ei enää jatkaa siellä sotimista -
oloista on tarpeekseen jo saanut hankalista.

Donald Trump taas itseänsä pääsi kehumaan:
kansakunnan tila -puhe sitä kokonaan -
virkarikossyytekään ei pure vastaajaan.

Meille paha pandemia tuli koronasta:
paljon löytyy uhrejakin jo Italiasta -
Suomessa nyt taudinkulku alussa on vasta.

Edelleenkin hyvin lämmin Suomen talvisää:
vähissä on ollut meillä lumi sekä jää -
palele ei helposti nyt kenelläkään pää.

Maaliskuu

Maaliskuukin oli hyvin lämmin koko ajan:
lämpötila alitti vain harvoin nollarajan -
esitti näin meille talven vallan kaventajan.

Johaug, Riiber, Bolshunov, Kraft MC-mestareita:
Suomesta ei löydy hiihtokisan voittaneita -
muualtakaan emme juuri voita mitaleita.

USA:ssa demokraatti esivaaleissaan
presidenttiehdokasta ryhtyy hakemaan:
Biden johtaa Sandersia äänisaaliillaan.

Venäjä ja Turkki ehkä sopuun Syyriasta:
tulitauko Idlibiinkin saatiin aikaan vasta -
Putinin ja Erdoganin viime kahakasta.

Vaikka Turkki avasikin rajat kotimaiset,
Kreikkaan eivät kuitenkaan nyt pääse pakolaiset -
kärsiä vain aina saavat lapset sekä naiset.

Korona on sekoittanut koko maailman:
jokainen voi saada siitä taudin tartunnan -
tuhansien on jo nähty siihen kuolevan.

Määräykset rajoittavat kansan kulkemista:
maasta toiseen liikkuminen on jo vaarallista -
Uusimaa on eristetty muista maakunnista.

Kaikki lennot ulkomaille nyt vain peruutetaan;
karanteeniin ulkomailta tulleet komennetaan -
poikkeuslakia näin meillä kaikkeen sovelletaan.

Yli seitsenkymppinen nyt pysyy kotonaan;
välimatkaa täytyy pitää joka kulkijaan -
hygieniavaatimukset jälleen kunniaan.

Koulut ovat siirtyneet jo etäopetukseen -
urheilukilpailut saatu samoin ojennukseen,
isot kisat ensi vuoden uuteen sovellukseen.

Yritykset tarvitsevat yhteiskunnan tukea -
konkursseista saamme silti monta kertaa lukea;
hallitus vain koettaa ohjeet selkeiksi nyt pukea.

Iso joukko kokoontua ei nyt enää saa;
ravintolat suljetaan ja saamme odottaa
etätöitä tehden aikaa paljon parempaa.

Huhtikuu

Epidemiassa virus Covid yhdeksäntoista:
mikään mahti maailmassa sitä ei nyt poista
eikä päästä meitä eroon uhrinumeroista.

Pitkään meillä jatkunut on kriisi koronasta:
vaikka tartuntojen kasvu tasaantunut vasta,
voidaankohan toinen aalto estää tulemasta?

Muissa maissa tapauksia enemmän kuin meillä:
jopa kymmenkertaisia määriä on heillä -
virus liikkuu vapaasti nyt maailmamme teillä.

Rajoitusten purkaminen voidaan aloittaa:
rajansa sai avatuksi ensin Uusimaa -
peruskoulu koko maassa vapaa olla saa.

Kasvosuojuksia ei nyt kovin moni käytä;
vaatimuksia ei Huoltovarmuuskeskus täytä -
mallia ei ihmisille riittävästi näytä.

Elinkeinoelämälle kriisi paljon maksaa;
kuinka kauan yritys voi sitä vielä jaksaa?
- kukaan kun ei laskea voi sille mitään taksaa.

Vappua nyt vietetään vain virtuaalisesti:
hyvinköhän juhlakansa uuden tavan kesti?
- siitä voisi aueta jo vaikka uusi pesti.

Pääsiäisen lumipyry takatalven toi,
vaihtelevaa kevätsäätä jälleen kerran loi -
lämmintäkin aina väliin ihmisille soi.

WHO:lta rahat ehti Trump jo jäädyttää;
suuri osa järjestöiltä näin vain häviää -
onko Trumpilla nyt enää yhtään ystävää?

USA:ssa presidentin vaali tapetilla:
demokraattiehdokkuus on nyt Joe Bidenilla
eikä enää luopuneella Bernie Sandersilla.

Terrorismi näkyvillä nyt myös Kanadassa:
ravintola-ampuminen Nova Scotiassa -
lähes kaksikymmentä näin kuoli ammunnassa.

Suomi hankkii hävittäjät jostain maailmalta:
sinne asti ulotu ei Lindberginkään valta -
lobbariksi kelvannut ei karenssinsa alta.

Toukokuu

Korona ei vaadi enää yhtä tiukkaa rajaa:
rajoitukset vähitellen alas voidaan ajaa,
mutta kukaan keksinyt ei ole parantajaa.

Keskustelu tavoittanut ei nyt Kultarantaa -
koronasta huolimatta jotain se voi antaa,
studiosta laajemmalle ajatukset kantaa.

Raimo "Höyry" Häyriseltä monta selostusta:
kuuntelimme nopeutta, asiantuntemusta -
noudattamaan joutui hänkin lähtökomennusta.

Lähtökutsu kuului nyt myös Ritva Valkamalle:
jäähyväiset teatterille ja sen komiikalle -
muistot tv:n sekä elokuvan katsojalle.

Urheilukin pikku hiljaa koronasta herää:
yleisöä katsomoihin varovasti kerää -
jalkapallon Bundesliiga ensimmäistä erää.

Nälänhätä Afrikassa huomiotta jää,
korona kun kaikkialla kansat yhdistää -
sitä kautta yritetään voittaa elämää.

WHO:hon USA ei tästä lähin jää,
vaikeampi terveyttä sen on edistää -
Donald Trumpin imago taas lisää häviää.

Minnesotan Minneapolis tämän todistaa:
mustan miehen pidätys kun tuottaa kuolemaa,
mielenosoituksen näkee koko USA.

Sopimus nyt aikaansaatiin Afganistanissa:
hallitus ja talebanit eri tunnelmissa -
iskuja on monessakin nähty kaupungissa.

Pakistan sai lentoturmaa jälleen todistaa:
matkustajakone kun nyt maahan putoaa,
lähes sata ihmistä näin surmansa vain saa.

Hirmumyrsky moukaroimaan pääsi Intiaa,
Bangladeshiä ja sitten vielä Kolkataa -
evakuoitavia jo monta miljoonaa.

Hongkongissa jatkuvasti on vain mellakoita,
vaikka niillä asukkaat kai eivät mitään voita -
sopimukset eivät sido neuvottelijoita.

Kesäkuu

Kesäkuussa normaalia lämpimämpi sää:
juhannuksen kokko taaskin polttamatta jää -
viimeisenä päivänä jo Päivö myrskyää.

Viestinnästä koulutusta Katri Kulmunille:
kallis lasku ensin tuli siitä tilaajille -
sitten alku ministerin eroprosessille.

Ensimmäiset pakolaiset al-Holista vasta:
tällä tavoin tänne saatiin meille Syyriasta -
kolme naista sieltä tuli ja yhdeksän lasta.

Yleisurheilussa nyt jo kisat järjestettiin -
pesäpallo, jalkapallo käyntiin vihellettiin;
korona näin vähitellen melkein unohdettiin.

Kaikkialla kärsitään nyt epidemiasta:
USA:ssa luvut eivät lakkaa kasvamasta -
Brasilia samaan tahtiin niissä jatkaa vasta.

Ruotsillakin työtä riittää tässä viruksessa:
paljon lisää pandemian yhä jatkuessa -
Suomellekin vaaraksi on sieltä palatessa.

Tehohoidon piirissä ei meillä ole ketään:
rajoituksia kun samaan aikaan vähennetään,
saavutetut tulokset nyt hyvin ymmärretään.

Pitkään aikaan yhtään uutta tautitartuntaa
ilmoittanut meille ei nyt ole Pirkanmaa -
paremmin näin rauhassa jo hengittää kai saa.

Valmiuslakia ei ole tarpeen noudattaa:
70-vuotiaskin toimia jo saa -
hyvin tullaan toimeen ilman ketään nuorempaa.

Liikuntaa voi vapaasti nyt kukin harrastaa,
ravintolaan, terassille jälleen mennä saa -
torilta voi hyvin ostaa vaikka mansikkaa.

Sisärajatarkastukset voidaan ehkä poistaa:
Islanti ja Norja, Tanska saavat siinä loistaa -
Baltiaankaan tarvitse ei niitä enää toistaa.

USA:ssa jatkuvasti osoitetaan mieltä:
rasismia ei vain saada kitketyksi sieltä,
Trump kun puhuu asiassa aivan väärää kieltä.

Heinäkuu

EU:ssa kun neljä päivää haettiin elvytystä,
tahtonut ei löytyäkään yhteisymmärrystä -
tarjolla vain oli monenlaista näkemystä.

Rajoitukset koronasta purkaa moni maa:
vapaammin näin liikkuakin sitten kansa saa -
toinen aalto kuitenkin nyt vielä pelottaa.

Espanja tai Australia totuutta ei peitä:
löytynyt on näistä maista tautipesäkkeitä -
koko maata tilanne ei suljetuksi heitä.

Formulat kun käyntiin saattoi tällä kertaa Wien,
pitkä tauko vaikuttanut ei kai tuloksiin:
Mercedekset parhaiksi taas hyvin tiedettiin.

Puolueiden johtajille Areenassa tentti:
hallitusta vastassa myös joku opponentti -
haastateltavana oli Suomen presidentti.

Pakolaisten lapsia nyt ilman huoltajaa
Kreikasta kun pieni ryhmä meille tulla saa,
Suomi voi näin olla heille uusi kotimaa.

Helle-ennätyksen tehnyt on nyt Siperia:
kuumuudesta kärsinyt on Saha-Jakutia -
rakennukset ikiroudan päällä sortuvia.

Venäjällä äänestettiin neuvon antavasti:
Putinille annettiin näin seuraavakin rasti
aina vuoteen 2036 asti.

Serbiakin saanut on jo mielenosoitukset:
syynä ovat hallituksen edesottamukset -
tuloksena poliisilta omat ojennukset.

Kiina sääti Hongkongille turvallisuuslain:
silti mielenosoitukset jatkuvat nyt vain -
itsenäisyysajatukset ovat niillä main.

Kaivoksessa maanvyörymä sattui Myanmarissa:
tulva syynä useimmissa oli kuolemissa -
toistasataa kuollutta taas onnettomuuksissa.

Elokuu

Tarvitse ei yhtä paljon enää rajoittaa,
Suomi kun on torjunut näin hyvin koronaa -
yleisöä kokoontumaan päästää nyt jo saa.

Tapaukset lisääntyivät jälleen loppukuusta:
peräisin ne olivat kai maasta jostain muusta,
laivalla tai lentoteitse saapuneiden suusta.

Uusi aalto tartuntoja lisää meille toi,
julkiselle liikenteelle suosituksen loi:
maskeja tai kasvosuojuksia käyttää voi.

Jämsänkoski sulkemassa on nyt Kaipolaa,
vaikka moni tiukastikin sitä vastustaa -
menekkiä korona ei paperille jaa.

Presidentti Lukashenka Valko-Venäjällä
vaalit voitti vilppiä vain jälleen tekemällä -
Minskin mielenosoittajat hyvin näkösällä.

Navalnyi Siperiassa myrkkyä kun joi,
siirron Saksaan sairaalaan se sentään soi -
tällaista vain Venäjällä tapahtua voi.

Israelkin harrastaa nyt diplomatiaa:
arabiemiraatteihin suhteet pian se saa -
Palestiinaa paljonkin se aina harmittaa.

Libanonin Beirut koki suuren räjähdyksen,
kolmasosa kaupungista kauhuelämyksen -
toistasataa kuollutta näin antaa käsityksen.

Maastopalot jatkuvasti Kaliforniaa
kiusaavat ja kotoansa moni muuttaa saa -
siellä satatuhatta on evakuoitavaa.

USA:ssa Black LIves Matter -liike keviää:
poliisien toiminnasta paha maku jää -
rasistinen ampuminen täytyy pysäyttää.

Turhaan Biden USA:ssa Trumpia ei haasta:
loppuisipa sitten tämän levittämä saasta -
Harriskaan ei kannattajaa liiemmälti raasta.

Trumpilla republikaani voi vain ratsastaa:
demokraatti kunniansa aina kuulla saa -
kiitosta ei kilpailija koskaan tälle jaa.

Syyskuu

Keskusta kun järjesti jo puoluekokouksen,
Saarikko sai enemmistön vaalikannatuksen -
Kulmuni taas johtajana arvonalennuksen.

Tuhansien iskelmien tuttu sanoittaja:
Veikko ("Vexi") Salmelle näin tuli vastaan raja -
aika jättää nuoremmille maallinen jo maja.

Yleisurheilussa Suomi - Ruotsi Ratinassa:
naapurimme kävi jälleen meidät voittamassa -
varotoimet koronasta hyvin kunniassa.

Sotkamo voi pesäpallon kultaa tuulettaa;
Jyväskylä naisten voiton jälleen kerran saa -
Kouvola ja Tampere nyt saivat hopeaa.

Aila-myrsky harvinaisen pitkän aikaa kesti:
raivosi nyt Suomenmaassa laaja-alaisesti -
junien ja sähkön kulun monin paikoin esti.

Syyskuun lämpöennätys kun uusi saavutettiin,
kesäaikaa tällä tavoin vähän pidennettiin -
syksyn tulo hetkeksi näin melkein unohdettiin.

Korona kun matkailua ehti rajoittaa,
helpotusta sai jos kohde oli pohjoismaa -
vapaammin nyt niihin ehkä täältä mennä saa.

Toisaalta jo toinen aalto alkoi siltä näyttää,
että virus testipaikat tartunnoilla täyttää,
maskeja kun kaikki eivät viitsineetkään käyttää.

YK piti etämuotoon yleiskokouksen:
Trump toi jälleen Kiinaa vastaan virusvalituksen -
Niinistö sai esitellä Suomen sovelluksen.

Pakolaiset katastrofin saivat todistaa:
tulipalo tuhosi nyt leiri Moriaa -
Lesboksella tuhansilla pelkkä paljas maa.

Vuoristoinen Karabah taas sodan alle jää:
Armenia - Azerbaidzhan -kiista ikävää -
kuka sinne rauhan joskus voisi välittää?

Haishen iski taifuunina ensin Japaniin;
Koreakin joutui sitten tuuliin tuhoisiin -
miljoonia ihmisiä evakuoitiin.

Lokakuu

Lämpimässä viettää saimme tätä lokakuuta:
syksy vielä vuodenaikaa talveksi ei muuta -
tuuli sekä sade riisuu monta lehtipuuta.

Toinen aalto kaikkialla kiihtyy koronassa,
covid Euroopassa sekä koko maailmassa -
taudissa nyt kaiken aikaa meitä vaivaavassa.

Jussi-gaala järjestettiin syksyllä nyt vasta:
moni patsas omistajan saikin Aurorasta,
ja Mimosa Willamo sai sen naispääosasta.

Sotesta kun hallitus on usein eri mieltä,
eriävät mielipiteet saataneen pois tieltä;
hyvinvointialueita meille tulee sieltä.

Konecranes harjoittaa vain koneenrakennusta,
Cargotec taas käsittelee tuotteen kuormausta -
fuusiolla tavoitellaan yhteisvaikutusta.

Psykoterapiakeskus on nyt hakkeroitu:
Vastaamossa tietomurtoon varautua ei voitu,
millään tavoin kiristystä kun ei ennakoitu.

Mielenosoitukset yhä Valko-Venäjällä:
Lukashenka vastaa turvatoimia lisäämällä -
johtajia ei liiemmälti ole näkösällä.

Charlie Hebdo islamia pilkaa satiirilla:
kestämistä siinä riittää kunnon muslimilla -
sananvapaus nujerru ei näillä rikoksilla.

Egeanmeri voimakkaan maanjäristyksen saa:
Turkissa ja Kreikassa on monta sortumaa -
kymmeniä kuolemia Izmir todistaa.

Rankkasade sekä tulva teki tuhojansa:
Vietnam koki yli sata kuolonuhriansa;
myrskyn silmään joutui sitten Filippiinien kansa.

Trumpkin ehti koronansa nyt jo sairastaa;
huomiota tauti paljon häneltä ei saa,
vaikka eri vaiheet koki melkein koko maa.

USA:ssa presidentinvaalit lähestyvät:
väittelyistä ratkaisevat saadaan tiedonjyvät?
- ehdokkailla näkemysten erot ovat syvät.

Marraskuu

Marraskuussa aurinko ei paljon enää loista;
Jomalassa ennätykseen: lämpö kuusitoista -
pimeyttä kuitenkaan se meiltä ei nyt poista.

Jalkapallosarjat saatiin loppuun kotimaiset:
HJK vei miesten voiton, sitten turkulaiset -
mestareiksi tulivat myös Ahvenanmaan naiset.

Korona on ongelmana koko maailmalla:
kiihtyy taikka leviää jo ihan kaikkialla -
rajoitusten lisääminen aina agendalla.

Rokotetta piankin kai jostakin jo saa,
Moderna ja Pfizer/Biontech sen kun valmistaa -
kaikille ei THL vain sitä heti jaa.

Diego Maradona oli jalkapalloilija:
lajin historiaan löytyy pysyväinen sija -
argentiinalainen on nyt lähdön murehtija.

Terrorista vapaa ei nyt ole Itävalta:
Wienissä ei säästyttykään enää kuolemalta -
viisi uhria jäi jälkeen tältä tappajalta.

Teheranin murhaisku ydintutkijaan:
Israelko syyllinen on tähän kuolemaan?
- ydinsopimukseen tähtää Biden uudestaan.

Armenia, Azerbaidzhan sopuun pakotettiin,
edellinen vetäytymään kun vain komennettiin -
Venäjältä vastarinta piankin nujerrettiin.

Sotatila jatkuvasti Etiopiassa:
kapinointi ei vain laannu Tigrayn maakunnassa -
pakolaiset Sudanista suojaa hakemassa.

Tulva taikka hurrikaani kiusaa Guatemalaa,
myrsky aina uudelleen kun joka vuosi palaa -
tuhoamaan koko Keski-Amerikan alaa.

USA:ssa päästiin nyt jo presidentinvaaliin:
laskentakin saatiin vihdoin lopulliseen maaliin -
Joseph Biden suuremman sai siinä äänisaaliin.

Donald Trump ei tulosta voi millään sulattaa:
valituksen toisen perään esittää vain saa -
oikeus ei käsitystä vilpistä nyt jaa.

Joulukuu

Itsenäisyyspäiväjuhla vieraitta nyt linnassa -
koronasta rajoitukset enemmänkin pinnassa;
säästöä näin aikaansaatiin juhlaillan hinnassa.

Rokotusten alkaminen torjuu koronaa:
riskiryhmä ensiksi nyt pistoksensa saa -
sitten muille toimenpiteet voidaan aloittaa.

Britanniaa vaivaa uusi muoto koronasta -
löytynyt se etelästä on myös Afrikasta;
rajoitukset tiukkenevat ensi vuonna vasta.

Tavaratalonsa Stockmann pois nyt luovuttaa:
koskee Riikaa, Helsinkiä sekä Tallinnaa -
joku muu vain toimintaansa niissä jatkaa saa.

Al-Holista Suomeen tuli monta pakolaista:
leiriltä siis kuusi lasta sekä kaksi naista -
aurinko ei heille täällä helpostikaan paista.

Haavisto sai eduskunnan täyden luottamuksen:
toiminnastaan kuitenkin nyt pienen huomautuksen -
ministerin tointa jatkaa jälkeen ojennuksen.

Tampereella liikuteltiin nyt jo ratikkaa:
yleisökin ensi vuonna sitä käyttää saa -
linja kulkee keskustasta kohti Hervantaa.

Jääkiekossa, palloiluissa pidettiin jo taukoa -
kentällä voi mielin määrin kiekkoakin laukoa -
katsomossa kannata ei paljon suuta aukoa.

Lentomäen MM-kisat käytiin Planicassa:
Saksan Geiger kilpailussa eturintamassa -
pitkät hypyt tyypillistä aina voittajassa.

Viime hetkeen tehtiin brexit-kauppasopimusta:
EU sekä Britannia saivat lohdutusta -
käyttöön tulee monta aivan uutta sovellusta.

Luonnonmullistukset nyt myös täällä Euroopassa:
maanjäristys vaati uhrit ensin Kroatiassa -
sitten Norjan maanvyörymä meillä Pohjolassa.

Oli mittaushistorian lämpimin nyt vuosi:
moniakin toimintoja lämpötila suosi -
muuttunut on ilmastomme kummallinen kuosi.